keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Välillä kotiakin


Tällaiset asiat jotka on suoria, ja siistejä viehättää mua kamalasti. Asia muuttuu sitten ompelun jälkeen kun kaikki on mennyt vinoon ja ryttyyn. No ei! Ihan siistit niistä tuli. (kuinkas tuolle joulukoristeelle nyt noin kävi..)
Tässä verhot omalla paikallaan. Ja tältä siis näyttää iso osa lastenhuoneesta nyt.
Sänkyosasto lähempää.. Vastakkaiselle puolelle, siis ikkunan toiseen päähän on pystytetty vauvan pinnasänky. Sitä ehtii vielä laittaa, ja koska se nyt toimii romuvarastona, niin en sitä kuvaa.
Tuohon lundian laatikostoon tulee sitten hylly, johon voi kerätä tavarat joita pienempi ei saa saada käsiinsä. Niin ja kirjat.
Sellaista tällä erää. Ihanaa roosaa eskimolankaa löytyi kuin löytyikin yhdestä kaupasta. Kiitos Poppeli! Nyt siis jatkuu neulomishommat. Ja tänään on rento päivä kun mies ehtii hakea tytön hoidosta! Se on juhlaa se. Myöhemmin mennään vielä hakemaan tilatut vaippakuoret, joilla sitten brassailen myöhemmin täällä! 

maanantai 24. marraskuuta 2008

Neuletta ja askartelua

Joululahja- askartelut on kovassa vauhdissa. Langat luonnollisesti loppuu kesken ja liimaa on sormissa niin että joka paikka sotkeentuu.

Jostain syystä tuo helmineule on nyt aivan syötävän ihanaa. Ja värikin miellyttää silmää, vaikkei minulle sovikaan. Lanka on dropsin eskimoa, joka lopui tosi ärsyttävästi kesken.

Tässä tilaajalahja. Valitettavasti resurssit ei anna myöten sitoa kirjoja itse just nyt. Mutta päälystäenkin tulee ihan kivoja! Materiaaleina käytetty jotain vanhaa kangasta, ja vanhan nahkarepun jämiä.

Tutun vauvalle kiireessä väsäsin pikku myssyn. Toivottavasti tulee käytettyä, vaikka he tuntuivat suosivan vaaleanpunaista! (mallina tosi riehakas vauvanukke) Lankana Novitan Santorinia, ei mennyt paljon.

Näin minäkin sitten löysin itseni väsäämästä näitä joulusydämiä.. WHY? Materiaalina jämiä varastoista.

perjantai 21. marraskuuta 2008

Talvi


Odottaako Taikakin Iggyä kotiin?
Yhdessä yössä muuttui tosi syksyinen ilma tosi talviseksi. Se on sekä hyvä että huono asia. Huono se on siksi, että minä en pahemmin pidä talvesta. Silloin on kylmää, pimeää, ja kaikki jotenkin paljon vaikeampaa. Nyt vielä senkin takia että minulla on niin iso maha, ettei minulle oikein mahdu mikään takki kohta päälle. Monesti olen miettinyt kuinka outoa se on etten voi sietää kylmää ja pimeää. Olen kuitenkin syntynyt lapissa, ainakin ihan rajalla. Luulisi että jos syntyy suomen lappiin, niin omaisi luontaisen sietokyvyn kylmään, ja ehkä pimeäänkin. Minun olisi ehkä kuulunut syntyä espanjaan... 
Myös kaikki hautajaiset missä muistan elämäni aikana olleeni, ovat ottaneet paikkansa talvella. Ja nyt kun jouduimme luopumaan Iggystä, tuli jälleen talvi. Onka se sattumaa, vai eikö kesää vain haluta tahrata ikävillä asioilla?
Onneksi sen myötä kun tuo lapsi on kasvanut, on myös kasvanut sietokyky. Se kun on vaan pakko aina välillä ulkoilla siellä kylmässä. Toisekseen lapsihan nauttii vallan suunnattomasti lumesta ja pulkkailusta, ja miksi se ei saisi minuakin paremmalle tuulelle. Toivotaan että mieskin alkaisi pikkuhiljaa oppia siihen, ettei talvi tapa. Jos ei tämän vanhemman muksun myötä niin ehkä tulevan, ihan omansa, jonka kasvua on taas aivan eri asia seurata.
Hyvä asia tämä talvi on tietysti siksi, että on helpottava huomata että ilmastonmuutos ei ole vielä aivan niellyt meitä! Kun lumi tuli maahan, se toi valoa ulos, ja yös mieleen kun ei tarvitse ihan jatkuvasti potea hirveää oloa ja huolta maailman tilasta. Jospa me vielä saataisiin asiat kääntymään parempaan suuntaan.





tiistai 18. marraskuuta 2008

Suru



Tänään tuli surullinen uutinen perille. Iggy Pop oli hukassa viime torstaista asti, ja niinkuin jo pelkäsin, ei tule enää kotiin. Iggy on jäänyt auton alle, eikä selvinnyt. En vielä tiedä miten oli käynyt, ja toivon vain ettei joutunut kärsimään yhtään tarpeettomasti. Iggy oli syntynyt 7.11.06 ja oli siis juuri kaksivuotias. Minusta Iggy oli maailman kaunein kissa ja todella rakas.

Lepää rauhassa ukko.

Iggy osallistuu näillä samoilla kuvilla kissakuvahaasteen 90. ja tämän viikon osuvaan aiheeseen; Oma koti


sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Rauhallinen viikonloppu

Apinapipo sai korvaläpät ja nauhat. Se on vähän reilun kokonen, mutta sitäkin lämpimämpi aluslakin kanssa pakkasella! Tässäpä näkyy tuo pukukin jonka mummu osti, ja sen värien mukaan pipo tehtiin. Tyttö on todella innokas mannekiini.. (niin iso purkka suussa ettei se liiku)
Koska mulla ei kai parempaakaan tekemistä ole, niin meidän kaappi näyttää (vielä) näin hienolta! Järjesteleminen ja siivoominen on mun elämän suola nykyään. Aloin jo repiä myös keittiön loppuja tapetteja =)
Kaveri on löytänyt kirpparilta näääääin ihanan norsukankaan, ja se on ihan sen näköinen että haluaa meidän vauvan sänkyyn! 

Jos joku ei vielä ole tiennyt, niin minä olen mieletön norsufriikki! Kotona on mitä erilaisimpia norsujuttuja, ja niitäkin voisi joskus huvikseen esitellä täällä..

Nyt on lastenhuone melkein valmiina. Matto ostettiin ja verhot pitäisi vielä saada kulkemaan ikeasta tänne. Mitenköhän se onnistuisi..? 
Tonttulakit tytön serkuille edistyy niin että yksi on valmis. Vielä toinen poikien lakki, ja tytölle omansa. Laitan kuvaa kyllä vasta kun se tyttöversio on valmis, näytän sitten ahkeralta. Muksaa alkavaa viikkoa!

torstai 13. marraskuuta 2008

Kissakuvahaaste 89: peppu


Eli tämän viikon aihe kissakuvahaastessa: Peppu.
Tässä Taika Tiikerin maailman nopein pylly!
Siinä se meni!

Tänään

Postissa tuli tämä aivan ihana kirja- Robert Sheckleyn Matkalippu utopiaan. Siinä on muistaakseni 12 novellia, jotka kaikki kertovat näennäisestä utopiasta.. vaan onko sellaista?
Olen lukenut tuon kai kolme kertaa, ja aion taas lukea. Jostain syystä se saa minut hyvälle tuulelle. Siinähän sitä samassa syntyy parit tonttulakit.

Pitäisi ihan tosiaan tehdä joku päiväjärjestys, että saisi kaiken tehtyä. Keskeneräiset työt, ja mielessä pyörivät toteutumattomat jutut vie hirveästi energiaa, ja kun tyttökään nyt ei ole kotona, lipsahtaa laiskuusvaihde tosi helposti päälle, ja sitten tässä vaan istutaan pällistelemässä jotain roska- ohjelmaa netistä.. No, onneksi sentään neulonta onnistuu vaikka vaan istuisi tölläämässä!

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Momo- pipo

Kovan työn ja harjoittelun tulos!
Momo the Monkey- pipo!
Epäilempä että kun tuo lanka on niin paksua ja kypärämyssy on olemassa, niin ei tuohon vuorta tarvitsekkaan tehdä.

Seuraavaksi työn alla onkin neidin kaulahuivi. Koska kaverin luona kyläillessä se ei saanut tarpeekseen sellaisesta! Tänään myöhemmin on vielä mentävä lankakauppaan, koska Elohiiri antoi ihanan ja yksinkertaisen idean; neulottu tonntulakki! Mikä voisi olla mukavempi joulutervehdys tytön serkkupojille? Joulun aikaan neulottu sellainen vieläpä on käytännöllinen! Sain keittiön ja eteisen välisen nurkkauksen maalarrua, mutta mobilen huovutus ei vielä ole saanut tulta allensa. Niin paljon ideoita pyörii päässä edelleen. Myös steiner- nukke lojuu torsona tuossa pöydällä, kun en ole saanut aikaiseksi jatkaa sitä.. Ehtiihän tässä. 
Lastenhuoneessa alkoi muutos, kun saatiin pinnasänky koottua. Tai siis gorillat sai. Minä katsoin vierestä. Sinne tarvitaan verhot ja matto, ja mua harmittaa ihan hirveästi etten ostanut ikeasta verhokangasta, josta tykkäsin. Mies sille nyrpisteli nenäänsä, ja minä hetken mielenhäiriössä otin sen huomioon! Täytynee nakittaa joku tuomaan sitä kun joku vaan eksyisi ikeaan... (vink vink!)

Pieni bonsai- vauva tuotti ikävän yllätyksen kun eilen huomasin siinä jotain seitin tai homeen tapaista.. Tänään bongasin siitä sitten jonkun pienen pienen toukan, ja myöhemmin jonkun hämähäkin tapaisen! Toivotaan että se siis kestää mäntysuopakylvyn ja ötökät ei!

maanantai 10. marraskuuta 2008

O-ou!


Tässä keittiön nurkka ja seinä ennen parannusta.
(huh! aika hirvitys!)
Ja tässä! Uusi upea seinä hyllyineen! Tadaa!
Kuva nyt ei ole parhaasta päästä, se meni tärähtämäänkin, mutta en muistanut ostaa pattereita kameraan niin tähän on nyt tyydyttävä! Kaikkine hankintoineen tämän seinän tekeminen maksoi alle 150e, joten ei edes tuhlattu! Alhaalla tänään Pieni Kamarista ostettu vihannes astia. En vielä tiedä onko sittenkin vähän turhan iso tuohon..
Mm. tämä japanilainen astiasto, johon mies ihastui, kuuluu niihin hankintoihin. Joten ei edes kaikki ollut niin hirmu tarpeellista =)
Myös uusi vauva on laskettu kuluihin. Niin ikään miehen hankinta. Toivottavasti pitää meidän vauvasta yhtä hyvää huolta kuin tästä pienestä bonzai- puusta.
Ei myöskään täysin tarpeellinen, mutta ihq norsutarjotin ikeasta. Minun kitinän tulos.
Halkea kateudesta Markka! Apinaroikotin jonka sain äidiltäni!  Näitä on toinenkin eri asennossa oleva vaatekaapin reunassa killumassa.
Tämän päivän kirpparilöydöt. Purkki kahville ja matalampi vaikkaaa... mausteille! =)
Nyt menee miehellä jo hermot! Oli tarkoitus ostaa jotain perushalpaa lankaa tytön pipoa varten. Satuin käsityökauppaan, ja siellähän oli vaikka mitä ihanaa! Aloin hetkessä ymmärtää lanka- apinoiden innostuksen näihin lankoihin. Tämä easy lahti mukaan, kuten myös koon 8 puikot, joilla opettelin juuri tekemään nurjan silmukan. Aika kankeaa on! Novitan Santorini ihan anttilasta, pientä kaulahuivia varten.
Myös pikkuneiti on harrastanut kädentaitoja päiväkodissa ja tehnyt miehelle tyynyliinan, jota tässä nyt esitellään. "tuossa on moottolipyölä, ja tossa kuolma-auto"

Kyllä nyt on taas puuhaa kun on kaikkea uutta. Lastenhuoneen kimppuun pääsen seuraavaksi, kun sinne tuotiin viikonloppuna pinnasänky ja hoitopöytä.. miten ihmeessä tuon ensimmäisen kanssa tuli toimeen ilman hoitopöytää. En voi käsittää! ;)

torstai 6. marraskuuta 2008

Pallomaha!


No tässä mä oon! Tuon pallon kanssa minä siis häärään, ja voitte uskoa että välillä on vähän rankkoja tuollaiset remonttihommat!
(ompa meillä sotkuista! Kesken siivouksen..)

Tässäpä otteia aivan mahtavasta Betty Boop- kalenterista joka ei millään malttaisi pysyä pois seinältä ensi vuoteen asti!





Eipä tänään oikein muuta.. Migreeni iski, joten eipä ole tullut muutakuin vähän neulottua. Sekin on turjauttavaaa kun alkupätkä langasta oli purkutyön jälkeen ihan kippuraista, niin työn jälki ei ole kovin siistiä. Onkohan siihen jotain poppaskonstia..?

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Keittiön hehkutusta


Tadaa! Tässä vähän jo keittiön nurkkaa. Ei voi näyttää enempää, kun ei ole valmis. Hyllyt puuttuu ja joidenkin kivojen esineiden paikat on vielä hakusessa..

Tässä myös muutamia tavaroita jotka odottavat pääsyä omille paikoilleen.


Meillä käytetään itämaista riisiä, milloin mitäkin. Tässä tapauksessa oli jotain basmati- laatua. Ostan aina ison säkin josta riisiä on vaikea annostella joten tällainen purkki on sen säilytykseen hyvä, ja näyttää kivalta!

IhqDaa lääkelaatikko! Juuri hankittu, löytyi jostain täti- sisustus- kaupasta.


Sain ystävältäni tämän taulun lahjaksi, silloin kun olin vielä sinkku. Se kulkeutui minulle itseasiassa vasta nyt, ja sopii vallan mainiosti vihreää seinää vasten, vaikka meillä mies onkin. ;)

Tämä on jo keväällä Maailmankauppa Mangosta ostettu aivan upea seinämaljakko. Se on hakenut paikkaansa milloin mistäkin, mutta eiköhän tuolta keittiöstä sille ihan oma paikka löydy.

Tänään ajattelin vielä vähän siivoilla ja ehkä illalla otan kuvan jättimäisestä mahastani. Ei sitten jää epäselväksi kuinka kamalan reipas minä olenkaan! =)

tiistai 4. marraskuuta 2008

Kissakuvahaaste 88. Aihe: Yksinkertainen


Ensimmäinen osallistuminen kissakuvahaasteeseen.
Kuvan laatu ei ole mitä parhain, mutta minkäs teet!

Minulla riitti noita apulaisia tapetin poistossa. Tämä kyseessäoleva ei kyllä ollut parhaimpia.

*tök tök*
Iggy Pop poistaa tapettia.


Höpöhöpöö.

Kohta pitäis alkaa taas hommiin. Mies onneksi on auttamassa vaikeiden kohtien kanssa tuossa tapetissa. Yhdestä nurkasta kun löytyi ah niin ihana pahviseinä tapetin takaa, ja eihän se siitä irti lähde. No, mut kohta pääsen maalaamaan!

Tässä aamukahvin lomassa vähän höpinää..

Meillä on..
[ ] akvaario
[x] Arabian astioita
[x] arkkupakastin
[x] astianpesukone
[ ] autotalli
[x] digiboxi
[x]digikamera
[ ] digitaalivaaka
[x] DVD- soitin
[x] epilaattori
[ ] farmariauto
[x] henkilöauto
[x] hiirimatto
[x] hiustenkuivain
[ ] höyrysauna
[ ] iittalan astioita
[ ] ilmakiharrin
[x] ilmakitara
[x] ilmankostutin
[ ] jenkkisänky
[x] kahvinkeitin
[ ] kahvipannu
[ ] kannettava DVD
[x] kannettava tietokone
[ ] keittiövaaka
[x] kenkäteline
[ ] kerrossänky
[ ] keskuspölynimuri
[x] kirkasvalolaite
[ ] kopiokone
[ ] kotiparturi
[ ] kotiteatteri
[x] kottikärryt
[x] kuisti
[ ] kuivausrumpu
[ ] kultaisia koruja
[ ] kuntolaitteita
[x] kylpytakki
[x] laajakaista
[ ] lankapuhelin
[ ] langaton hiiri
[ ] leipäkone
[x] leivänpaahdin
[x] lemmikkieläin
[x] litteä tietokonenäyttö
[ ] luistimet
[ ] maasturi
[x] matkapuhelin
[x] mikroalltouuni
[ ] moottorikelkka
[x] moottoripyörä
[x] mp3- soitin
[ ] musiikkisoitin
[ ] navigaattori
[ ] oma ranta
[x] omakotitalo
[x] ompelukone
[ ] pakettiauto
[ ] partakone
[x] parisänky
[ ] parveke
[x] pelikone
[x] polkupyörä
[x] polttava cd- asema
[x] porakone
[ ] poreallas
[x] pyykinpesukone
[x] pölynimuri
[x] pöytätietokone
[x] rappuset
[ ] rikkaimuri
[ ] rullaluistimet
[ ] salarakas
[x] sauna
[x] sauvasekoitin
[x] silitysrauta
[ ] skanneri
[ ] suihkulähde
[ ] sukset
[ ] suoristusrauta
[ ] sykemittari
[ ] sähköhammasharja
[ ] sähkövatkain
[ ] sälekaihtimet
[ ] takka
[ ] taulutelevisio
[ ] tauti
[x] teepannu
[x] tekohampaat
[x] tietokonepöytä
[ ] traktori
[ ] tulostin
[ ] uima- allas
[x] ulkorakennus
[ ] ulkosauna
[ ] useampi televisio käytössä
[ ] vapaa- ajan asunto
[x] vedenkeitin
[ ] vene
[ ] verenpainemittari
[ ] vhs- videonauhuri
[x] videokamera
[ ] viinaa
[ ] villamatto
[ ] vohvelirauta
[ ] voileipägrilli
[x] vuodesohva
[x] web- kamera
[x] wokki- pannu
[ ] yleiskone
[ ] yläkerta

mitäs teillä on?

huh! olipa pitkä! Nyt töihin.

maanantai 3. marraskuuta 2008

Vanhempi juttu taas.


Näin remontin lomassa pidän vähän taukoa. Ja hehkutan itsekseni kun kohta lähdetään maalikauppaan! Oliivinvihreä silmissä..
Sillä välin lisäillään tänne tämä vanhempi juttu. Eli huovutettu "taskuvyö". Ihan hippikamaa.
Höttöseltä saattaa näyttää ja tuntua, mutta hyvimpä tuo festareillakin on kulkenut jo. Haaveissa on tehdä toisenlaisia taskuvöitä vielä. Kun näiltä kaikilta ideoilta jää aikaa!
Päällinen on ensin neulalla huovutettu muotoonsa, ja sitten märällä vielä. Kuivuttuaan se ommeltiin tuohon kaverin värjäämään kankaaseen.

Sisus...
Tässä yksi miehen Tasmanian tuomisista. Kirpparilta kuulemma. Haluiaisin jotenkin laittaa ne noihin taskuihin.

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Sunnuntaipuuhia



Sunnuntaina nukutaan pitkään.
(paitsi äiti. tuohon nyt vaan ei mahdu)

Puistoillaan.
Ja käydään mammalla syömässä suuuria omenoita.
Ja kaiken kaikkiaan mukava päivä. Hyvä aloitaa taas viikko, ja tosi hyvä tietää että on mieluista tekemistä tiedossa. Ei pääse laiskistumaan!

Jippiiiii!


Sain luvan maalata keittiöstä ainakin yhden seinän jo nyt! Ja heti! Eikä siinä vielä kaikki! Lähdemme ikeaan noutamaan hyllyt ja muut tykötarpeet jotta keittiöstä saadaan vieläkin kivempi!
Koskaan ei ole parempi aika aloittaa kuin nyt heti. Joten tässä mennään.



Koko homman paras vaihe: Tapetin repiminen! (jos ei lasketa ikean reissua ;)
Onneksi on tuo pieni apulainen.
Touhutessaan tuo totesi että ne kohdat mistä hän repii tapetit, tulee punaisiksi. Ja äiti SAA maalata omansa vihreäksi.

lauantai 1. marraskuuta 2008

Pientä valmistakin.



Eilen innostuin ompelemaan. Sain idean jonkun blogista, en kyllä juuri nyt muista kenen se oli, mutta hehkutan myöhemmin kun löydän sen taas. Vessan säilytystilat ovat olemattomat, ja olen kitissyt miehelle että sinne pitäisi asentaa jokin hylly. Mies puolestaan kitisee että minun tarpeellisiin juttuihin menee kamalasti rahaa. Ratkaisu: Kankainen lokerikko!



Kangas on lojunut laatikossa jo varmaan vuosia, joten se oli ihan joutilas. Jälleen olen tehnyt ensin ja ajatellut sitten, mistä johtuu se etten ottanut huomioon tuota kirraamista kun isoon taskuun laittaa tavaraa.. Mutta olen tyytyväinen, koska hirmu harvoin saan tehtyä mitään näin siististi loppuun asti! Ehkä jonain päivänä tuohon teen lisä-asetuksia, ja voin poistaa turhat nuppineulat! =)






Vielä vessaa



Uusi kehys vessan seinään... mutt minkälaisia kuvia laitetaan vessan seinälle?




Tässä nyt muita kuvia vessan uutuuksista, kun tuli tuo lokerikkokin tuohon.
kokonaiskuvan saa vasta kun se on pesty ja maalattu. On sen verran kehnossa kunnossa!

Indiskan katoaminen kaupungista aiheutti lievän sydänkohtauksen ja enemmän sydänsurua. Ja juuri kun olin menossa hankkimaan naulakoita vessaan.
Onneksi anttilasta löytyi nuo vanhahtavat koukut, jotka sitten ruuvasin käsin, kun muutamankaan pyynnön jälkeen näytti siltä että mies ei niitä seuraavaan pariin viikkoon siihen laita ;)


Ja sitten Venlan koukut, jotka on joskus ostettu Indiskasta. Ihania apinoita! <3
Meillä on tuollainen keppi josta ei voi hankkiutua eroon kun meillä on aina joku niin raihnas että tarvitsee sitä! Viimeisen päivän minä, kun kaaduin portaissa ja satutin jalan pahasti!