tiistai 24. helmikuuta 2009

Tauko




Rauhaa ja onnea maailmaan! =)

Pakko pitää pieni tauko kun on hankaluuksia jaksaa ylipäätänsä pysyä tolpillaan! Käsitöitä tuskin ehtii/jaksaa jokuseen aikaan tehdä mutta toivottavasti hyvin pian voisi olla raportoitavaa alien- osastolta.


Toivotaan että tunteet säilyvät näin hellinä <3





torstai 19. helmikuuta 2009

Kissakuvahaaste 101


Kissakuvahaasteen 101. aihe on kissat ja sisustus


Taika on ystävällisesti syrjäyttänyt japanilaisen sotilaan portaikon hyllystä. No, rihkamaa se oli kuitenkin..

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Tomskuja!




Kuva miniluumutomaateista. Siksi että olen niihin aivan höperönä. Vedän tuollaisen kupillisen itsekseni päivässä, korkeintaan parissa.


Tein tällaisen paidan tytölle. Se meni vähän vinksinvonksin, mutta onkin kokeiluversio. Niin mä yritän itselleni hokea kun kiroan epäonnistumista!

Kuvat on vähän kakkoslaatua, kun on tosiaan täysi työ saada tuo lapsi seisahtumaan hetkeksi. Tällä kertaa myös paidan kokeilemisesta käytiin pitkä keskustelu.

perjantai 13. helmikuuta 2009

Laukku


Ha. Sain tehtyä laukun. Tätä olen suunnitellut kauan ja ruskea intian puuvilla on lojunut pitkin keittiötä kauan. Vihdoin illalla sain aikaa ja jaksamista, ja se tulikin samantien valmiiksi. Napit ainostastaan puuttuu, taidan laittaa sellaiset painonapit.


Sisältä se on näinkin iloisen värinen!


maanantai 9. helmikuuta 2009

Kissakuvahaaste






Kissakuvahaaste on yltänyt kunnioitettavaan sadanteen aiheeseensa! Onneva!
100. aihe on siis keskipiste, ja joudun toteamaan niinkuin monesti muulloinkin että ainoa vaihtoehto on Iggy Pop. En tiedä kuinka asiallista on viljellä jo edesmenneen kisun kuvia, mutta selitys on hyvä; Iggy osasi ottaa tilan haltuun erityisen arvokkaalla ja kauniilla tavalla, ja kuviin hän osasi poseerata juuri niin että siitä sai kauniin kuvan otettua. Ei mitään turhaa sähläämistä.

Tässä kuvassa herra nököttää vaarallisen näköisesti entisen asuntoni parvekkeen kaiteella. Taitaa olla kevään ensimmäisiä lämpimiä päiviä, eikä olisi millään voinutkaan toista estää paistattelemasta. Ikävä on edelleen valtava. Varsinkin kn talossa on nyt kaksi huonosti käyttäytyvää ja ilmeisesti ikuisesti kiimailevaa tyttöä.. ;)

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Bensan hajua

Mies otti ja pukkas moottoripyörän sisään. No. Ompa jotain puuhastelua silläkin, ja tyttö ainakin viihtyy noissa puuhissa.
Ainoa huono homma oli kun se irrotti bensatankin niin luonnollisesti se bensan haju täytti koko asunnon, alakerrasta kun tuppaa kaasut nousemaan vielä ylös, niin kylläpäp oli herkkuolo illalla. Onneksi on tehokas ilmastointi!




Sitten ulkoiltiin. Tyttö on selkeästi ihastunut miehen kanssa puuhastellessaan, ja teki lumiukolle parran. Sitten sille laitettiin irokeesi, marjoista silmät ja vielä korvakorut. Ihan näköinen! =D


Sellainen sunnuntai. Laiskuus on iskenyt sairastelun päälle, ja kun tyttö on kotona jatkuvasti niin vähemmänhän sitä ehtii puuhailla. On tuo mahakin sen verran iso, että liekö sitä mitään jaksaakaan. Toivottavasti ensiviikolla!

maanantai 2. helmikuuta 2009

Antakaa anteeksi rumat kuvat. Nyt tämä itsekin joutui kärsimään vatsatautikurimuksesta, ja energiat on about nollassa. Tässä kuitenkin tämä pipo jonka vihdoin sain mieleiseksi, niin siihen uskalsi ommella tuon kisunkin. Lanka on classic alpacaa kolmosen ja nelosen puikoilla tehty.






Tein minulle uudella kavennussysteemillä ja siitä tuli minust hieno, tuommonen spiraali!



Tässä aikaisemmin väsätty velouripipo, johon silitin mopsin!


Neidin piposta ei saanut ottaa kuvaa, niin lisään sen joskus kun saan huijattua sen kameran eteen. Tässä sen sijaan terveet leikit Venlan keittiöstä.


Nuo silitettävät kuvat joista joku kysäisi on siis Etsystä, ja noiden isojen myyjään pääsee tästä; Little mamas desings.